image1-2

Selkotekstin on tarkistanut Selkokeskus.

KOLI Ympäristötaidefestivaali

KOLI Ympäristötaidefestivaali on ympäristötaiteen projekti, jossa taiteilijat tekevät taideteoksia ja tapahtumia luontoon ja ympäristöön. Taiteilijat ovat Suomesta ja ulkomailta.

Ympäristötaide on taiteen muoto, jossa ihminen saa yhtä aikaa kokemuksen taiteesta ja ympäristöstä.

Missä festivaali on?

Festivaali pidetään Kolin kansallispuistossa ja Kolin kylässä Pohjois-Karjalassa. Festivaali kestää kaksi kuukautta eli toukokuun ja kesäkuun 2015.

Festivaalin näyttely on esillä Kaskikalleriassa keskellä Kolin luontoa, ja siihen voi tutustua koko kesän ajan.

Kuka järjestää?

KOLI Ympäristötaidefestivaalin järjestää Ympäristö- ja Yhteisötaide PYRY ry, joka on Pohjois-Karjalan taiteilijoiden yhdistys.

Taiteilijat haluavat, että ihmiset näkisivät ympäristötaidetta enemmän kuin nyt. He haluavat myös, että ympäristötaide olisi kaikkien saavutettavissa.

Tule tapaamaan taitelijoita

Festivaalilla on tapaamistupana Kolin Ryynänen keskellä Kolin kylää. Kolin Ryynäsessä on ravintola sekä huoneistoja taiteilijoita ja matkailijoita varten.

Tapaamistuvassa esitellään festivaalin taiteilijoita keskustelutilaisuuksissa. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu.

Tapaamistuvassa pidetään myös kursseja ja tapahtumapäiviä.

Saavutettavuus Kolilla

Tapahtumassa on kiinnitetty huomiota saavutettavuuteen. Tavoite on, että kaikki voivat osallistua siihen ilman liikkumisen esteitä.

Kolin luontokeskus Ukko on täysin esteetön paikka. Sen sijaan Kolin kansallispuistossa on hankala liikkua, jos liikkumisessa on vaikeuksia.

Kansallispuiston polut eivät ole esteettömiä, ja maastossa on korkeita mäkiä ja rinteitä.

Seuraavassa on tietoa festivaalin ympäristön tärkeimpien paikkojen saavutettavuudesta.

Luontokeskus Ukko / Ukon Yläpiha

infopiste Pyörätuoli luiska HissiPääsy pyörätuolilla Pääsy pyörätuolillaWC

Inva-wc
Luontokeskus Ukossa on inva-wc. Se on kansallispuiston ainoa inva-wc.

Pyörätuolilla liikkuminen
Luontokeskus Ukossa pääsee pyörätuolilla joka paikkaan. Käytettävissä on luiskia ja hissejä.

Pysäköintialueilta Ukko-Kolille pääsee kiskohissillä, johon voi mennä myös pyörätuolilla. Liikuntaesteiset henkilöt saavat tulla autolla luontokeskus Ukon Yläpihalle.

Induktiosilmukka
Luontokeskuksen auditoriossa on induktiosilmukka kuulovammaisia henkilöitä varten.

Hotelli
Kansallispuistossa sijaitsee hotelli Sokos Hotel Koli. Sen esteetön sisäänkäynti on
hissin yläasemaa vastapäätä. Hotellissa on kaksi huonetta liikuntarajoitteisille ja asiakashissi.

Kolin Cafe Ryynänen

ravintola portaat Pyörätuoli luiska WC

Kahvila on vanha hirsirakennus Kolin kylän keskustassa.

Kahvilan rappusten sivussa on luiska. Sisällä huoneiden välissä on korkeat kynnykset. Kahvilassa on kaksi wc:tä.

Taiteilijaresidenssi Ryynänen

portaat

Taiteilijaresidenssin asunto ja studio sijaitsevat kahvilan yläkerrassa. Yläkertaan johtavat kapeat ja jyrkät rappuset. Huoneiden välissä on korkeat kynnykset.

Mattilan tila / Elontilan Haltijakahvila

ravintola portaat WC

Mattilan tilalle johtaa polku Kolin kylältä. Polku on sorapohjainen ja levennetty, eli sitä pitkin on melko helppo kulkea. Matka Mattilaan on kuitenkin ylämäkeä.

Mattilan pihaan pääsee tarvittaessa autolla, ja Mattilaan johtavan tien varressa on pieni levennys pysäköintiä varten. Sille mahtuu muutama auto.

Mattilan tilan päärakennus on vanha hirsirakennus, ja sisälle mennään rappusia pitkin. Pyörätuolin voi nostaa tupaan päätyovesta, mutta huoneiden välillä on korkeat kynnykset.

Pihalla on kaksi kuivakäymälää.

Kolin matkailuneuvonta Kolin kyläkeskustassa

infopiste portaat Pyörätuoli luiska

Sisään pääsee joko rappusia tai luiskaa pitkin.

Sale-kauppa Kolin kyläkeskustassa.

portaat Pyörätuoli luiska WC

Sisään pääsee joko rappusia tai luiskaa pitkin. Kaupan tiloissa on wc.

Ravintola Alamaja Kolin Satamassa

ravintola portaat Pyörätuoli luiska WC

Sisään pääsee joko rappusia tai luiskaa pitkin. Ravintolassa on kaksi wc:tä.

Esteetön retkeily kansallispuistossa

Ukko-Kolin näköalapaikan tuntumassa on näköalatasanne liikuntaesteisille kävijöille.
Sille pääsee leveää polkua pitkin.

Useat muut näköalapaikat ja Kolin huiput ovat vaikeakulkuisia avokallioita. Kalliot voivat olla myös liukkaita.

Näköalapaikat ovat luonnonnähtävyyksiä, joten niiltä puuttuvat kaiteet. Kulkija liikkuu omalla vastuullaan.

Tulentekopaikat

Liikuntaesteiset henkilöt voivat käyttää Likolahden tulentekopaikkaa. Sille pääsee myös lastenvaunuilla.

Myös Pääministerin tulentekopaikka sopii liikuntaesteisille henkilöille, ja sille pääsee lastenvaunuilla. Pääministerin tulentekopaikka on luontokeskus Ukon Yläpihan tuntumassa.

Sataman Alamajan, Kolin Ryynäsen, Vaaralanahon ja Turulan tulentekopaikkoja voi käyttää rajoitetusti.

Liikkuminen lastenvaunujen kanssa

Lastenvaunujen kanssa voi kulkea portaattoman rengasreitin. Rengasreitti on seuraava: Ollila – Kolin kylä – Mattila – Ollila.

Myös muut polut, joilla ei ole portaita, ovat osittain kuljettavissa lastenvaunujen kanssa.

Lisäksi lastenvaunujen kanssa pääsee Ukko-Kolin huipun eteläpuolen näköalatasanteelle.

Alueesta voi kysyä tarkempia tietoja Kolin luontokeskus Ukosta:

Luontokeskuksen toiminnasta vastaa Metsähallitus.

Miten Kolille pääsee?

Joensuusta Kolille on helpointa tulla taksilla.

Automatka Joensuusta Kolille vie noin tunnin. Hyvät ohjeet kulkemiseen löydät Kolin matkailuneuvonnan linkistä
http://www.koli.fi/fi/Koli-info/Miten-Kolille 

Kaskikalleria-ympäristötaidenäyttely 2015

infopiste

Kartat

Kaskikallerian paperisia karttoja saa 1.7.2015 alkaen seuraavista paikoista:

Kartan avulla voit tutustua taideteoksiin omatoimisesti.
Teoksista on tietoa kylteissä, jotka ovat maastossa teosten luona.

Kartassa on symboleja, jotka kertovat teosten ja paikkojen saavutettavuudesta.

Kaskikallerian kartta saavutettavuustiedoilla on osoitteessa http://www.koliartfestival.fi/kaskigalleria-2015/

avustajakoirat

Kolin kansallispuistossa saa liikkua avustajakoiran kanssa. Avustajakoirat saavat tulla myös kaikkiin KOLI Ympäristötaidefestivaalin tapahtumiin.

kuvailutulkkaus Nakovammaissymboli2 Pistekirjoitus2

Palvelut näkövammaisille

KOLI Ympäristöfestivaali on tuottanut näkövammaisille kävijöille kohokartan.

Taideteosten kylttien tekstit on saatavilla myös pistekirjoituksella.
Kohokartan ja pistekirjoitusmateriaalia voi lainata Kolin matkailuneuvonnasta, Luontokeskus Ukosta ja sataman Alamajalta.

KOLI Ympäristöfestivaalin sivustolla on äänitiedostoja ja teosten kuvatulkkauksia. Sivuston osoite on http://www.koliartfestival.fi/palvelut-nakovammaisille/

image24

Palvelut viittomakielellä

KOLI Ympäristötaidefestivaalin viittomakielinen materiaali on festivaalin sivustolla http://www.koliartfestival.fi/palvelut-viittomakielella/

Viittomakieliset perustiedot Kolista ovat Kolin matkailuneuvonnan sivustolla http://www.koli.fi/fi/Koli-info/Koli-viittomakielella

opastus

Opastukset

Tietoa opastuksista erilaisille ryhmille on KOLI Ympäristötaidefestivaalin sivustolla www.koliartfestival.fi

Opastuksista saa tietoa myös sähköpostin kautta osoitteesta info@koliartfestival.fi

KOLI Ympäristötaidefestivaalilla on myös maksullisia tapahtumia, mutta avustajat pääsevät niihin ilmaiseksi.