jenni_ripustus5_netti_tk

Jenni Tieaho (Lohja)

Valokuvat 1-5

“Teokseni kertovat tarinoita suomalaisesta metsästä, järvistä, sammaleisista kukkuloista ja laajoista avarista pelloista usein taianomaisesti ja kansantarinamaisesti. Männyn havut, männyn kävyt, sammal, kasvien juuret tai puun kaarna kutoutuvat tarinoiksi joissa luonnon ilmaisuvoima piilee. Ne ilmaisevat monia tunteita: kaipuuta, läheisyyttä, haavoittuvuutta ja kiintymystä. Olen vahvasti sitä mieltä että taide elämäntapana on leikkisää kanssakäymistä ja meille ihmisille suotuisaa.”

Teoksien Lähtökohta

Luonnonmateriaali on ollut teoksieni lähtökohtana viimeiset 16 vuotta. Se on kuin sukulaisuussuhde,juurtunut ja katkeamaton. Pajunvitsakset,heinät , varvut , männynkaarna, valkea koivuntuohi, meren huuhtoma levä , rakentuu osaksi myyttisten metsien ikiaikaista tarinaa.

Teokseni koostuvat luonnonmateriaaliveistoksista ja ympäristötaiteesta. Kooltaan usein mittavat teokset, rakentuvat esimerkiksi koivuntuohen erisävyisistä kerroksista.Ympäristötaiteessani, kuusimetsässä  puikkelehtii seitsen metrinen pajuvene nokka korkealla.

Tekijänä ja kokijana kuljen poukkoilevilla poluilla, kopsahtaen tuontuosta juurakoihin ja kiven mollukoihin.

Olen kuin hämähäkki, sidon, punon ja kudon.

Teoksieni tarinat rönsyilevät, liitoksissaan pirskahtelevat. Ne ovat kuiskauksia, tai vain raskaita huokauksia , muminaa tai ennenkuulumatonta krohinaa.

Tekijänä olen välittäjä, todentaja ja monistaja.

Myyttisten metsien tarinat klopottavat, säksättävät ja säpsähtävät.

Tarinat puikkelehtivat ja sukeltavat kuusimetsien varjoista, tassutellen päivänvaloon.

Hiiskumatta hiljaa, on vain kuu taivaanrannan.

Työskentelyni lähtökohtana oleva luonnonmateriaali, on kumppani joka johdattaa tarinoiden takamaille sen tutkimattomille teille. Luonnonmateriaalilla on yhteys menneeseen , se sitoo meidät sukupolvien kokemusten ketjuun . Ilman tätä olemme irrallisia, eksyksissä omassa elinympäristössä.

Koen taidetyön olevan voimansiirtoa  . Työhön käytetty energia tiivistyy fyysiseen kappaleeseen , veistokseen. Taidekuvasta voimme hakea itesellemme rohkeutta , voimantunnetta jos siihen tiivistynyt energia meitä kannattelee. Taidetyö voi herättää meissä lohdun tunetta , lievittää ikävää , synnyttää pirskahtelevaa iloa. Taideteos ovat kasvot , joihin heijastamme vihan ja rakkauden tunteet, joita koemme itseämme kohtaan . Etsimme hyväksyvää , rakkaudellista katsetta jotta kokisimme olevamme olemassa. Taide on peili jonka kohotamme kasvojemme eteen. Se kuvastaa meistä pirullisia piirteitä tai näyttää meille kauneuden nälkäisinä kiehtovat paratiisinpuutarhat.

Pitkään työskentelin ainoastaan ulkoilmassa kesät talvet . Työskentelyni saattoi alkaa ensin lumenluonnilla jotta sain sopivan työskentelyalueen itselleni. Alkuevät karisteli lumia harteiltaan , maa paljastui esiin , “Unennäkijä” veistokseni nökötti kuusikonreunalla, kuin maasta nousseena. Äitienpäivänä valkovuokkojen ympäröimä “Unennäkijä” patsasteli valmiina pihamaalla. Veistoksieni materiaalit löytyvät usein arkipäivän touhujen lomasta, koivuntuohia riivin polttopuista, myrskyn kaatamista pihapuista rakentuu ympäristötaidetta, pajunvitsaksia saan naapureilta jotka perkaavat pellonlaidan pöheikköään.

Nyt olen parisenvuotta saannut nauttia viluttomista talvikuukausista työskentelyni suhteen. Pihapiiriin rakensimme työhuoneen , sisuksistaan valkoseinäisen ja valoa tulvivin ikkunoin. Työhuonetraditiona on aamusella sytyttää tulet tulisijaan . Tuli kohisee ja poksuu, uhkuu ja puhkuu, elkeet on aika mahtailevat. Se saa käsillätekijän töppösiin vauhtia, runko hevospäälle on valmiiksi saatava. Brasilialaiset juuttiset kahvisäkit ovat täyttyneet polttopuista riivityistä koivuntuohista. Tuohi lopulta punoutuu ommellen , liimalla ja nuppineuloilla vahvistettuna osaksi työhuoneen lattialla piehtaroivaa tammaa. Sen takakaviot viuhtovat ilmassa, sitä sopii hiukan varoa kun kulkee ateljeen lattianpoikki. Työhuoneen perällä ,parven alla ,nököttää hopeana hohtavat miehenkasvot ,harteillaan palttoo sadoista männynkävyistä hopealankaan kudottu. Tämä ketale patsasteli menneen kesän uimahallin lastenaltaan laidalla , pitäen tarkkaa lukua vallattomasti hyppivistä vesipedoista. Alkusyksystä työhuoneen ilmassa leijaili maitohorsman hahtuvia vallan villinä , ilman minkään valtakunnan lupaa. Ikkunan alle oli aseteltu valtava puulaatikko, johon mahtuisi pikkiriikkisempi perhe pentuineen. Käsillätekijä keräsi loppukesän niityiltä maitohorsman hahtuvia ,ja täytti niillä ateljeen laatikon. Talvenajan  uusi työ rakentui hahtuvista. Lopputuloksena ateljee oli kuorrutettu villamaisella kerroksella . Ei löytynyt pientä nurkkaakaan jota ei horsmanhahtuva olisi vallannut. Kesän vallaton valo lyö työhuoneen ovet sepposen selälleen. Nyt voin vain taivastella taivaallista valoa ja hitsauskypärän suojiin silmäni suojata. Teräsrunko hitsausta pihamaalla odottaa.

Koen luonnonympäristöön sijoitettujen veistoksieni kulkevan käsikynkkää metsäympäristön kanssa. Ne heittävät herjaa toisilleen. Luonnonvoima kutkuttaa käsintehtyä taidetyötä , supatusta kuuluu ja ärähtelyä. Silloin kaverusten yhdessä punoutuvat tarinat kiertyvät sammalmättäisiin, kuullut askeleet kallion koloihin, kirpeät salaisuudet puolukanvarpuihin, ihmetyksen ilkikuriset kipinät kuusimetsän juurakoihin. Ennenkuulumattomien juorujen karvaiset hännänpäät vain vilahtelevat pöheikössä. Hss , hss nyt hiljennetään vauhtia , eihän tästä muuten mitään selvää saa. Valkoiset seinät rauhoittaa, käsillätäkijän taidetyö sisätiloihin siirretään. Puhtaat seinät ympäröi, taidetyö huohahtaa ja harmoniaan kurkottaa.

Hevosella on ollut ja on edelleenkin merkittävä symboliarvo myyttisissä tarinoissa ja uskomuksissa. Minulle hevosteokseni ovat unieni siltoja . Unihevosen matkassa voi kulkea pitkin reittejä joihin omat voimat ei riitä. Sen herkät aistit havaitsevat vaarat , enennen kuin itse niitä edes aavistan. Unihevosen voima ja nopeus herättävät kunnioitusta unettomissa unissaankävelijöissäkin. Laskeudun Unihevoseni selästä ja herään varpaisillaan hijaa hiipiväään ihkauuteen aamuun.